Tuhannet vastustivat rasismia

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 28.09.2016

Mielenosoituksissa eri puolilla Suomea vastustettiin rasismia.

Mielenosoituksia järjestettiin lauantaina Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Joensuussa. Helsingissä mielenosoitukseen saapui noin 15 000 ihmistä. Rasismi tarkoittaa syrjintää, joka perustuu ihmisen syntyperään tai ihonväriin.

Mielenosoitusten tunnuslause oli Peli poikki. Mielenosoittajat halusivat, että ihmiset eivät ole hiljaa. Rasismia ja äärioikeiston kasvua pitää vastustaa. Keskustelua rasismista ja ääriliikkeistä käydään juuri kiihkeästi.

Runsas viikko sitten nuori mies pahoinpideltiin Suomen vastarintaliikkeen mielenilmauksessa Helsingissä. Mies kuoli myöhemmin. Poliisi epäilee, että pahoinpitelyn teki liikkeen jäsen.

Suomen vastarintaliike on rasistinen ja äärioikeistolainen. Pahoinpitelyn jälkeen on vaadittu, että rasistiset ja väkivaltaistet liikkeet kielletään Suomessa.

Hallitus päätti maanantaina, että lakeja ei muuteta. Äärijärjestöjen toimintaan voidaan puuttua nykyisillä laeilla.

Lähteet STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)