Tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 02.12.2014

Eduskunta hyväksyi lain, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton.

Eduskunta äänesti laista viime perjantaina. Avioliittolain muuttamista kannatti 105 kansanedustajaa ja vastusti 92.

Lakimuutosta vaati alun perin 167 000 suomalaista. He allekirjoittivat viime vuonna kansalaisaloitteen, joka luovutettiin eduskunnalle.

Tähän asti samaa sukupuolta olevat parit ovat voineet elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Se on melkein sama asia kuin avioliitto. Mutta he eivät ole voineet adoptoida yhdessä lasta. Myös yhteisen sukunimen saaminen on ollut hankalaa.

Uudessa laissa rekisteröity parisuhde lakkaa. Sen tilalle tulee kaikille tasa-arvoinen avioliitto. Kaikki avioliitossa olevat voivat myös adoptoida lapsen.

Lakimuutosta on perusteltu monin tavoin. Tasa-arvoinen avioliittolaki on jo muissa Pohjoismaissa ja useissa muissa länsimaissa.

Suomessa tuhannet lapset elävät jo perheissä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Näitä perheitä kutsutaan sateenkaariperheiksi. Uusi avioliittolaki antaa viestin, että heidän perheensä ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin perheet, sanovat lain kannattajat.

Lähteet Yle, STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)