Tamminiemi taas avoinna yleisölle

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Museovirasto/Soile Tirilä
Uutinen julkaistu: 11.04.2012

Tamminiemi oli presidentti Kekkosen koti.

Urho Kekkosen museossa esitellään Suomen sodanjälkeistä historiaa. Kaksi vuotta kestänyt Tamminiemen huvilan restaurointi Helsingin Meilahdessa on valmistunut. Urho Kekkosen museo avasi ovensa yleisölle maaliskuun lopulla.

Päärakennuksen julkisivut on palautettu lähelle alkuperäistä asua. Jo aiemmin yleisölle avoinna olleiden tilojen lisäksi voi nyt tutustua myös muun muassa Tamminiemen keittiöön.

Huvilan lisäksi myös muut tontilla olevat rakennukset on kunnostettu. Museon tiloja, esimerkiksi kuuluisaa saunaa, voi tästä lähtien vuokrata myös yksityiskäyttöön.

Huvilaa ympäröivää puistoa korjataan kesällä. Sinne rakennetaan uusia kävelyväyliä ja asetetaan esille vanhoja valokuvia alueesta. Museoviraston mukaan korjauskustannukset nousevat noin 3,5 miljoonaan euroon.

Tamminiemi valmistui tukkukauppias Jörgen Nissenin perheen kesähuvilaksi vuonna 1904. Liikemies ja lehdenkustantaja Amos Anderson osti rakennuksen vuonna 1924. Hän lahjoitti huvilan valtiolle vuonna 1940. Tamminiemi toimi presidentin virka-asuntona Risto Rytin, Carl Gustaf Mannerheimin ja Urho Kekkosen aikana. Kun Kekkonen erosi presidentin tehtävistä vuonna 1981, Tamminiemestä tuli hänen yksityiskotinsa.

Alueella helppo liikkua Korjattu Tamminiemi on nyt myös entistä saavutettavampi. Kaikki yleisölle avoimet tilat ovat esteettömiä. Päärakennukseen pääsee sisälle nostimella ja ensimmäisen ja toisen kerroksen väliin on rakennettu hissi, joten museo- ja näyttelytilat ovat nyt kaikkien saavutettavissa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)