Tallinnan matkailu innostaa yhä

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Hannu Virtanen
Uutinen julkaistu: 08.05.2012

Suomalaisten matkailu Suomenlahden toisella puolella sijaitsevaan Viroon kiihtyy.

Tallinna vetää vuodesta toiseen puoleensa suomalaisia matkailijoita. Suurin osa Viroon saapuvista matkailijoista on suomalaisia. Suomalaiset ovat matkanneet Tallinnaan innokkaasti jo 21 vuoden ajan. Siitä saakka, kun Viro itsenäistyi uudelleen vuonna 1991. Viron EU-jäsenyys vuonna 2004 ja eurojen käyttöönotto vuonna 2011 lisäsivät entisestään matkailijoiden määrää.

Suomalaisten into matkustaa Viroon ei ole vähentynyt myöskään viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset ostivat vuonna 2011 erilaisia tuotteita ja palveluita Viron-matkoillaan viidenneksen enemmän kuin aiemmin. Virossa käytiin ostoksilla 460 miljoonan euron arvosta.

Yli puolet Viroon matkaavista suomalaisista tunnustaa, että matkan tarkoitus on ostoksilla käyminen eli shoppailu. Ostosmatkailuun houkuttaa Suomea alhaisempi hintataso. EU:n tilastokeskuksen mukaan Virossa hinnat voivat olla jopa 40 prosenttia halvemmat kuin Suomessa.

Mitä suomalaiset sitten ostavat Viron-matkoiltaan? Perinteisiä tuomisia: alkoholia, makeisia, vaatteita, elintarvikkeita, lääkkeitä, laukkuja, kosmetiikkaa ja kenkiä.

Monet ostavat esimerkiksi elintarvikeliikkeestä virolaisia juustoja tai kahvia ja leipää. Alkoholi on kuitenkin edelleen näistä se ykköstuote. Valtaosa, peräti 84 prosenttia vastaajista toi Virosta alkoholia.

Yksi kommentti artikkeliin ”Tallinnan matkailu innostaa yhä”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)