Taksien hinnat vapautuvat

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 28.09.2016

Hallitus on päättänyt vapauttaa taksien hinnoittelun.

Aikaisemmin taksimatkoilla on ollut kiinteät hinnat, joita kaikki taksit ovat noudattaneet. Jatkossa taksit voivat pyytää asiakkaalta eri hinnan.

Taksin kuljettaja ja asiakas voivat neuvotella hinnasta yhdessä. Kuljettaja voi esimerkiksi antaa alennuksen. Tämä lisää luultavasti kilpailua taksien kesken ja saattaa laskea taksimatkojen hintoja.

Hallitus päätti myös helpottaa sääntöjä, jotka liittyvät taksilupiin. Luvan saamista helpotetaan, koska takseja on joillakin alueilla liian vähän.

Ruotsissa taksien hinnottelu vapautui jo vuonna 1990. Taksien määrä kasvoi hintojen vapauttamisen jälkeen. Samalla kuitenkin myös hinnat nousivat, vaikka niiden piti laskea.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)