Syntyykö yhteiskuntasopimus?

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.03.2016

Viime viikolla tehtiin jälleen uusi ehdotus yhteiskunta-sopimukseksi. Kaikki eivät kuitenkaan halua olla siinä mukana.

Hallitus oli jo tyytyväinen sopimuksen muotoon, mutta pian useat ammattiliitot hylkäsivät sen. Yhteiskuntasopimuksen tarkoitus on parantaa Suomen valtion taloutta ja vientiä. Hallituksen mielestä työn tekeminen on Suomessa liian kallista. Siksi suomalaiset tuotteet ovat kalliita, ja niiden myyminen ulkomaille on vaikeaa. Suomalaiset yritykset eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Se taas aiheuttaa työttömyyttä.

Hallitus yrittää parantaa Suomen taloutta leikkaamalla kuluja ja alentamalla työn tekemisen hintaa. Yhteiskuntasopimuksen mukaan työntekijät tekevät enemmän työtä ilman lisäpalkkaa. Hallitus toivoo, että sen avulla syntyy uusia työpaikkoja ja talous paranee.

Monet ammattiliitot eivät kuitenkaan aio hyväksyä sopimusta. Palvelualojen ammattiliitto PAM pitää sopimusta epäreiluna etenkin naistyöntekijöille. PAMin johto päättää asiasta torstaina.

Pääministeri Juha Sipilän mukaan tavoitteena on sopimus, jonka useimmat voisivat hyväksyä.  Hänen mielestään se on ainoa ratkaisu Suomen vaikeaan tilanteeseen.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)