Suomi sai kolme uutta ministeriä

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 10.05.2017

Uudet ministerit vannoivat viime viikolla virkavalansa. Nyt ministereitä on 17.

Uudet ministerit ovat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, oikeusministeri Antti Häkkänen ja kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Terho hoitaa myös eurooppaministerin tehtäviä.

Uudet ministerit ovat jo kertoneet, millaisia asioita he haluavat viedä politiikassa eteenpäin. Sampo Terho haluaa parantaa kulttuurialan yrittäjien asemaa. Lisäksi hän aikoo vaikuttaa nuorisojärjestöjen kulttuuritukien jakamiseen. Terhon mukaan niitä jaetaan epätasaisesti.

Oikeusministeri Antti Häkkänen herätti viime viikolla suuren kohun lausunnollaan.

– Jotkut ovat puhuneet, että Suomen lakeja ei aina tarvitse noudattaa. Olen hiukan huolestunut tällaisesta kansalaistottelemattomuudesta, Häkkänen sanoi Ylen haastattelussa.

Häkkäsen mielipide hämmensi, sillä kansalaistottelemattomuus on Suomessa melko hyväksyttyä. Monet ajattelevat, että kansalaisilla on oikeus vastustaa jotakin lakia, jos he kokevat sen epäreiluksi.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on aikaisemmin sanonut, että hänen mielestään Venäjän pakotteista pitäisi luopua. EU-maat ovat asettaneet Venäjälle pakotteita, jotka estävät kaupankäyntiä Venäjän ja EU:n välillä. Pakotteiden syynä on Venäjän toimet Ukrainassa.

Lähteet Yle, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)