Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmen (vasemmalla), valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ja Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala valtakunnansovittelijan toimistossa Helsingissä 26. tammikuuta.

Suomessa on suuria lakkoja

Suomessa on ollut paljon lakkoja tänä talvena. Paperi- ja teknologiateollisuuden lakot päättyivät maanantaina.

Paperi- ja sellutehtaat käynnistyivät alkuviikosta, kun työntekijät palasivat töihin. Paperitehtaiden lakko kesti pari viikkoa.

Lakko loppui, kun työntekijöiden ja työnantajien järjestöt hyväksyivät uuden työehtosopimuksen. Uudessa työehtosopimuksessa ei ole enää kiky-tunteja.

Työntekijöiden ammattiliitot haluavat eroon niin sanotuista kiky-tunneista. Juha Sipilän hallitus pidensi palkansaajien työaikaa kiky-sopimuksella, jotta Suomen kilpailukyky paranisi. Lisätunneista ei makseta työntekijöille lisää palkkaa.

Uusia lakkoja tulossa

Uusia lakkoja on kuitenkin tulossa. Palvelualojen ammatti- liitto Pam uhkaa laajoilla lakoilla kaupan alalla. Lakot alkavat tiistaina 18. helmikuuta.

Lakkoon osallistuu 50 000 työntekijää. S-ryhmän Prisma-tavaratalot ja K-ryhmän Citymarketit menevät kiinni kahdeksi päiväksi.

Jos lakot toteutuvat, ne vaikuttavat arkeen monella tavalla. Jotkin tavarat saattavat loppua kauppojen hyllyiltä.

Lähteet STT, Yle

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste