Suomeen saapui naisia ja lapsia al-Holin leiriltä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 03.06.2020

Suomeen saapui sunnuntaina kolme naista ja yhdeksän lasta al-Holin pakolaisleiriltä. Al-Holin leiri sijaitsee Koillis-Syyriassa. Al-Holiin on koottu ihmisiä, jotka olivat mukana terroriristiärjestö Isiksessä.

Suomeen saapui al-Holista sunnuntaina kolme naista ja yhdeksän alle 10-vuotiasta lasta. Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo, että Suomi avusti perheitä Turkissa rajan ylityksessä. Haaviston mukaan matka oli erittäin vaarallinen. Naiset ja lapset kuljetettiin alueen läpi, jossa oli käynnissä sota.

Poliisi on tavannut naiset. Poliisi tutkii nyt sitä, ovatko suomalaiset naiset tehneet rikoksia tai osallistuneet terroritekoihin. Naiset matkustivat Syyriaan vapaaehtoisesti 6–8 vuotta sitten.

Presidentti Sauli Niinistön mukaan leiriltä palaavat henkilöt voivat aiheuttaa uhkia Suomen turvallisuudelle. Niinistön mukaan uhka täytyy ottaa vakavasti ja tutkia.

Al-holin leirillä oli noin 10 aikuista suomalaista naista ja noin 30 lasta. Kaksi orpolasta tuotiin Suomeen viime joulukuussa.

Al-Holin leirillä asuu 70 000 ihmistä. Leirillä on 50 000 lasta ja 20 000 aikuista.

Lähteet STT, Yle, HS

 

Orpoja lapsia al-Holin leirillä Syyriassa. Lapset ovat eri maista saapuneiden vierastaistelijoiden jälkeläisiä. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat hakeneet leiriltä orvoksi jääneitä lapsia pois.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)