Suomalaisia syntyy liian vähän

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.09.2020

Suomalaisten määrä alkaa vähentyä 10 vuoden kuluttua. Tämä johtuu siitä, että suomalaisia lapsia syntyy yhä vähemmän.

Uusien tilastojen mukaan Suomeen syntyy yhä vähemmän lapsia. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, Suomen väestö alkaa pienentyä 2030-luvulla, siis 10 vuoden kuluttua. 30 vuoden kuluttua Suomessa on 100 000 asukasta vähemmän kuin nyt, jos kehitys jatkuu samanlaisena.

Viime viikolla Väestöliitto kertoi, mitä pitäisi tehdä, jotta Suomen väestö ei vähenisi. Väestöliitto on järjestö, joka muiden muassa tutkii väestökehitystä ja syntyvyyttä.

Väestöliitto toivoo, että nuoria aikuisia tuetaan, kun he suunnittelevat lastenhankintaa. Esimerkiksi opiskelijoita pitäisi tukea, jos he haluavat lapsia opintojen aikana. Suurin osa suomalaisista toivoo kahta lasta. Läheskään kaikki eivät niitä saa.

Väestöliitto ehdottaa myös, että Suomeen tulisi kaksi kertaa enemmän maahanmuuttajia kuin nyt. Suomeen tulee nyt muista maista 15 000 uutta asukasta vuodessa.

Suomen väestö vanhenee, jos lapsia ei synny nykyistä enemmän. Eläkeläisiä on yhä enemmän. Sillä voi olla monia ikäviä seurauksia. Veronmaksajien määrä vähenee. Siitä voi seurata, että kaikkia palveluja ja eläkkeitä ei voi enää kustantaa.

Lähteet: STT, Yle

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomalaisia syntyy liian vähän”

  1. It is really worrying that Finland’s going through a crises like this.
    I feel like us foreigners are doing our job when it comes to having children, specially in my culture children are seen as blessing and only some can have them. I feel like if you have the ability to have children then people should have them because later on the elderly don’t necessarily don’t need to be put into elderly homes because there childeren can later take good care of them and can comfort them at old age, otherwise they would be lonely and sad without any company.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)