Rikokset vähenivät viime vuonna

Teksti: Ari Sainio Lähteet Rikollisuustilanne 2014, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.09.2015

Viranomaisten tietojen mukaan rikokset vähenivät viime vuonna.

Rikoksia tehtiin Suomessa vuoden 2014 aikana noin 507 000 eli noin puoli miljoonaa. Se on noin 10 000 rikosta vähemmän kuin vuonna 2013.

Liikennerikkomusten määrä väheni selvimmin. Liikennerikkomuksia viranomaiset kirjasivat noin 322 600. Se on melkein 30 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Jos katsotaan rikostilastoja 10 vuoden ajalta, rikoksia tehdään Suomessa nyt vähemmän kuin ennen. Poliisi arvelee, että esimerkiksi väestön vanheneminen ja maan huono taloustilanne ovat vähentäneet rikoksia.

Suomessa rikoksiin vaikuttaa erityisesti alkoholin käyttö. Esimerkiksi suurin osa väkivaltarikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)