Pohjoismaiden puolustusministerit arvostelevat Venäjää

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 15.04.2015

Suomen puolustusministeri Carl Haglund ei kadu lehden mielipidekirjoitusta, jossa hän arvostelee yhdessä Pohjoismaiden puolustusministerien kanssa Venäjän toimia.

Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin puolustusministerit julkaisivat norjalaisessa lehdessä viime viikon lopulla kirjoituksen, joka korostaa pohjoismaista puolustusta. Ministerien mukaan Venäjän uhkaava käytös on syynä siihen, että Pohjoismaat lisäävät puolustusyhteistyötä.

Venäjä ilmoitti heti, että se on huolestunut kehityksen suunnasta. Venäjän mielestä Suomi ja Ruotsi ovat matkalla kohti puolustusliitto Naton jäsenyyttä.

Suomen presidentti, ulkoministeri tai pääministeri eivät tienneet kirjoituksesta, vaikka se käsitteli Suomen ulkopolitiikkaa. Presidentti Sauli Niinistö moitti tämän viikon alussa Haglundia. Presidentin mukaan julkaisusta olisi pitänyt keskustella etukäteen. Niinistö aikoo keskustella asiasta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Niinistö kuitenkin korostaa Suomen itsenäisyyttä.

– On itsestään selvä asia, että Suomi päättää itse omista asioistaan.

Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Søreide sanoo, että Venäjällä ei ole mitään syytä ottaa kantaa Pohjoismaiden puolustukselliseen yhteistyöhön. Søreide vieraili Suomessa alkuviikosta. Hän painottaa, että tarkoitus ei ole suututtaa Venäjää.

– Me olemme pohjoismainen yhteisö, jolla on pitkät ja syvät suhteet. Venäjän pitää muuttaa omaa käytöstään.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)