Paratiisin puutarhuri

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Petri Kiuttu
Uutinen julkaistu: 26.06.2015

Veijo Rönkkösen ihmeellinen patsaspuisto sijaitsee Parikkalassa. Erikoiset ihmishahmot löytyvät Valtatie 6:n varrelta Etelä-Karjalasta.

teksti_taiteilijasta

Itseoppinut taiteilija eli ITE-taiteilija sai Suomi-palkinnon vuonna 2007. Hän perusti patsailleen oman puiston, joka tunnetaan Patsaspuistona. Rönkkönen kuoli vuonna 2010. Hän oli kuollessaan 66-vuotias.

tie

Rönkkönen oli innokas liikunnan harrastaja. Myös monet monet patsaista voimistelevat ja joogaavat. Rönkkösen lajeihin kuuluivat myös pyöräily, lentopallo ja uinti.

naiset

Osalla patsaista on koristeita ja väriä esimerkiksi hiuksissaan tai kaulassaan koruja.

kasvot

Puistossa on satoja hahmoja. Ne sulautuvat kauniiseen  luontoon hämmästyttävän luontevasti. Puisto on vehreä ja kaunis salainen keidas ison tien vierellä.

miehet

Joillakin patsailla on suussaan tekohampaat. Rönkkönen sai tekohampaita lahjoituksena Suomesta ja ympäri maailman.

keihas_korkeampi

Patsaat edustavat eri kansallisuuksia. Puistossa on viitteitä esimerkiksi kansalliseepokseemme Kalevalaan

selka

Rönkkönen sanoi, että hänen elämänsä pelastivat puutarhan hoito ja betonisten patsaiden teko eli taide. Rönkkönen oli ujo ja arka ihminen, joka tarkkaili puistonsa kävijöitä mielellään välimatkan päästä. Joogatarhassa on yli 200 teosta.

teksti_valokuvaaja

Matkailutoimittajien Kilta valitsi Parikkalan patsaspuiston kotimaiseksi matkailukohteeksi vuonna 2008. Sitä hoitaa talkootyönä hoitokunta.

Suomen tunnetuin ITE-taiteen teoskokonaisuus sijaitsee Koitsanlahdessa, Parikkalan kunnassa. ITE tarkoittaa itse tehtyä elämää. Patsaspuisto on auki vuoden jokaisena päivänä. Vapaaehtoinen pääsymaksu.

Kuvat Petri Kiuttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)