Käteistä rahaa nostetaan useimmiten pankkiautomaaatista. Nykyisin käteistä voi nostaa monien pankkien korteilla myös kaupoista ja kioskeista.

Pankkien konttoreita suljetaan

Rahan nostaminen pankista vaikeutuu. Pankkikonttoreita suljetaan, eikä monista konttoreista voi nostaa enää käteistä rahaa.

Aiemmin ihmiset menivät pankkiin nostamaan rahaa. Konttoreita oli paljon. Konttoreista nostettiin käteistä, talletettiin rahaa tilille ja maksettiin laskuja.

Nykyisin kaikki on muuttunut. Pankit sulkevat lisää konttoreitaan. Nordea on suuri pankki. Nordealla on enää 120 konttoria koko Suomessa. Kaikista Nordean konttoreista ei voi enää nostaa käteistä.

Espoosta Helsinkiin nostamaan käteistä

Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki. Espoossa on Nordean konttori, mutta sieltä ei voi nostaa rahaa. Nordean asiakkaan täytyy matkustaa Espoosta Helsinkiin, mikäli hän haluaa nostaa käteistä oman pankkinsa konttorista. Nordean henkilöasiakas- liiketoiminnan varajohtaja Jani Eloranta kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hyvin harvat asiakkaat haluavat nostaa käteistä pankista. Pankin ei kannata tästä syystä enää tarjota tällaista palvelua.

– Useimmat asiakkaamme nostavat rahaa joko automaatista, kaupasta tai R-kioskilta, Eloranta sanoo.

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU arvostelee pankkien toimintaa. Suomessa on paljon vanhuksia, jotka eivät käytä internetiä tai nosta rahaa automaatista. Nämä vanhukset tarvitsevat pankkipalveluita. Nordean mukaan pankki toimii yhteistyössä vanhus- palveluiden kanssa. Nordean henkilökunta esimerkiksi opettaa vanhuksia käyttämään uutta tekniikkaa. Kaikki pankit Suomessa ovat lakkauttaneet konttoreitaan viime vuosina. Suomen Pankin tutkimuksen mukaan useimmat suomalaiset ovat tyytyväisiä siihen, että käteistä voi nostaa automaateista ja kaupoista.

Lähteet HS, Taloussanomat

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste