Omaishoidon suurimmista säästöistä luovutaan

Teksti: PK, lähde HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.04.2013

Useat kunnat peruvat aikaisempia päätöksiään leikata rajusti omaishoidon korvauksia.

Esimerkiksi Vantaa on lieventänyt jo aikaisempia säästöpäätöksiään. Jyväskylässä asiaa käsitellään uudelleen, Hämeenlinna ottaa lisää lainaa omaishoidon korvausten maksua varten. Jyvässeudun omaishoitajat ja läheiset ry:n Elisa Järvenpää sanoo Helsingin Sanomissa, että tuki on tarpeen.

– Sen vähentäminen on sama kuin sanoisi: Työlläsi ei ole arvoa.

Vantaalla ja Jyväskylässä omaishoitajien määrää aiottiin vähentää tuntuvasti, koska kunnat pitivät sitä liian kalliina. Näissä kunnissa ehdittiin jo irtisanoa omaishoidon sopimuksia. Nyt kunnat ovat kuitenkin peruuttamassa säästöpäätöksiä.

Omaishoitaja saa vähimmäis-palkkiona kuussa reilut 374 euroa. Joensuun seudun omaishoitajien Eeva Anttonen pitää palkkion pienentämistä kohtuuttomana, koska työtä tehdään niin halvalla. Hallitus ja eduskunta haluavat lisää omaishoitoa, koska se on paljon halvempaa kuin laitoshoito.

– Yli puolet omaishoitajista hoitaa kotona ihmistä, joka olisi muuten laitoshoidossa. Rahaa säästyy paljon, Omaishoitajat ja läheiset -liiton toiminnanjohtaja Merja Salanko-Vuorela muistuttaa Helsingin Sanomissa.

Omaishoitajia on Suomessa noin 400 000. Heistä kuitenkin vain 40 000 on tehnyt omaishoitosopimuksen.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)