Niinistö toivoo kunnioitusta keskusteluihin

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 02.01.2020

Presidentti Sauli Niinistö on huolestunut tavasta, jolla suomalaiset nykyään käyvät julkista keskustelua. Keskustelussa ei etsitä yhteistä näkemystä. Sen sijaan keskustelu vahvistaa valmiita jakolinjoja.

Presidentti Sauli Niinistö piti perinteisen puheen televisiossa uuden vuoden päivänä. Niinistö nosti puheensa pääaiheeksi suomalaisten tavan keskustella.

Niinistön mukaan yhä harvemmin kuulee, että erimieliset hakevat yhteistä näkemystä. Yhä useammin näkee valmiiden jakolinjojen vahvistamista.

Niinistö sanoi, että kun halua aitoon keskusteluun ei ole, myös väärinymmärtäminen lisääntyy. Samalla väärä tieto leviää helpommin.

Niinistö korosti, että ymmärtäminen ei merkitse yksimielisyyttä. Asioista saa ja pitää kiistellä. Niinistö kuitenkin toivoi, että keskustelijat kunnioittavat ja arvostavat toisiaan.

Viime aikoina Suomessa on muutenkin keskusteltu siitä, että miksi ihmiset riitelevät niin paljon sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä ja Facebookissa. Niinistön puhe saikin paljon kehuja. Esimerkiksi monet poliitikot, toimittajat ja tutkijat ilmoittivat, että he ovat samaa mieltä kuin Niinistö.

Lähteet: Yle, Helsingin Sanomat

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)