Miljoonia tartuntoja maailmassa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.05.2020

Koko maailmassa on yli 3,5 miljoonaa koronavirustartuntaa. Kriisi voi jatkua jopa kaksi vuotta.

Maailmassa on vahvistettu yli 3,5 miljoonaa koronavirustartuntaa. Todellisuudessa tartuntoja voi olla paljon enemmän. Monissa maissa lääketieteellinen testaaminen on puutteellista. Suurin osa testatuista ihmisistä on sairaita tai heillä on oireita.

Koronavirustautiin on kuollut 250 000 ihmistä. Euroopassa on kuollut yli 120 000 ihmistä.

Yhdysvaltalaisen Minnesotan yliopiston tutkimusten mukaan koronaviruskriisi voi jatkua jopa kaksi vuotta. Yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan ihmisten kannattaa varautua siihen, että tauti palaa takaisin aaltoina.

Rokotetta koronavirusta vastaan kehitetään useassa maassa. Rokote on valmis aikaisintaan ensi vuonna.

Rajoituksia puretaan myös Suomessa

Hallitus päätti maanantaina, että rajoituksia vähennetään myös Suomessa.

Kirjastoista saa jälleen lainata aineistoa. Ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. Myös päiväkodit ja peruskoulut avataan silloin. Ravintolat aukeavat jälleen kesäkuun alussa. Myös museot ja uimahallit avataan 1.6.

Lähteet STT, Yle, HS

Yksi kommentti artikkeliin ”Miljoonia tartuntoja maailmassa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)