Lapsikuolemille ei selitystä

Teksti: lähde Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.06.2014

Oulun poliisi tutkii viiden pienen lapsen tai sikiön kuolemaa. Ruumiit löytyivät kesäkuun toisella viikolla kellarikomerosta. Poliisi löysi vauvojen ruumiit, kun naapurit olivat valittaneet voimakkaasta hajusta.

Oulun poliisi tutkii viiden pienen lapsen tai sikiön kuolemaa. Ruumiit löytyivät kesäkuun toisella viikolla kellarikomerosta. Poliisi löysi vauvojen ruumiit, kun naapurit olivat valittaneet voimakkaasta hajusta. Ruumiit löytyivät Oulun Heinäpäästä kerrostalon kellarikomerosta. Oulun käräjäoikeus on vanginnut 35-vuotiaan naisen. Nainen on kertonut kuulusteluissa, että hän on synnyttänyt lapset ja säilyttänyt ruumiit. Kuolleena löydetyt lapset ovat poliisin mukaan lähes täysi-ikäisiä sikiöitä.

Nainen on kertonut poliisille, että hän on synnyttänyt kaikki viisi lasta yksin kotona ollessaan. Naisen mukaan lapset olivat kuolleet, kun ne olivat syntyneet. Nainen oli säilyttänyt lasten ruumiit pakastimessa.

Poliisi pidätti naisen jo kesäkuun alkupuolella. Häntä epäillään viidestä taposta. Nainen on naimisissa ja hänellä on mies, joka ei ole kaikkien lasten isä. Naisella on myös muita lapsia.

Naisen mies on tunnustanut kuulusteluissa, että hän tiesi naisen viimeisestä raskaudesta. Viimeinen raskaus päättyi loppuvuodesta 2010. Miehen mukaan hän uskoi, että raskaus päättyi ennenaikaisesti eli keskenmenoon. Osa naisen tutuista oli huomannut naisen olevan raskaana useita kertoja vuosina 2005–2011.

Nainen on kertonut poliisille osan kuolleiden vauvojen isien nimistä. Isyyden tarkistaminen vie viikkoja.

Naisen toiminnalle ei ole löytynyt minkäänlaista selitystä. Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma sanoo Helsingin Sanomissa, että lapsikuolemien piilottelu kertoo vakavasta mielenterveyden häiriöstä.

2 kommenttia artikkeliin ”Lapsikuolemille ei selitystä”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)