Lakien valmistelu huolestuttaa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 21.12.2016

Hallitus valmistelee uusia lakeja huolimattomasti, arvioi oikeuskansleri Jaakko Jonkka.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka sanoi sunnuntaina Helsingin Sanomissa, että monissa hallituksen lakiesityksissä on perustuslaillisia ongelmia. Suomessa perustuslaki on kaikkien lakien ja julkisen vallan käytön perusta. Oikeuskansleri neuvoo ja valvoo, että Suomen hallitus noudattaa lakeja.

Hallitus ehdotti tänä vuonna esimerkiksi, että turvapaikanhakijoille maksetaan pienempää työttömyyskorvausta kuin muille. Oikeuskanslerin mielestä esitys oli perustuslain vastainen. Hallitus esitti sitä silti, mutta joutui lopulta perumaan esityksen.

Jonkka arvioi, että valmistelun ongelmat johtuvat hallituksen kiireestä ja poliittisesta paineesta. Monet hallituksen ministerit sanoivat, että Jonkan arvostelusta otetaan opiksi.

Lähteet HS, Yle, IL

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)