Laivayhtiö on vaikeassa tilanteessa

Teksti: PK, Lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.05.2013

Telakkayhtiö STX Finland aikoo myydä sekä Turun että Rauman telakat.

Eteläkorealainen laivayhtiö STX aikoo luopua myös Helsingin telakasta, josta se omistaa puolet. Yhtiö myy suomalaisten telakoittensa lisäksi telakkansa Ranskassa ja Kiinassa.

STX on pahasti velkaantunut yhtiö. Se yrittää telakkakaupoilla saada rahoitustaan kuntoon, jotta se pystyy maksamaan osan veloistaan.

Laivanrakennusteollisuus on ollut jo pitkään huonosti kannattavaa Suomessa. Telakat eivät pysty kilpailemaan halvoilla hinnoilla esimerkiksi aasialaisten yhtiöiden kanssa.

STX:n talousjohtaja Ho Nam Yi vakuutti kuitenkin vielä huhtikuussa, että yhtiö aikoo jatkaa Suomessa laivanrakennusta. Turun telakan pääluottamusmies Jari Aalto ihmetteli jo aiemmin, missä yhtiölle luvatut rahat viipyvät.

Merenkulkualan professori Jorma Taina arvelee, että Suomen telakoille on hyvin vaikea löytää ostajaa. Tainan mukaan ainoa järkevä vaihtoehto olisi perustaa telakkayhtiö, joka on suomalaisessa omistuksessa. Se saattaisi pelastaa suomalaisen telakkateollisuuden.

Taina ei kuitenkaan usko, että se toteutuisi. Suomalaisen alihankkijaverkoston puheenjohtaja Juha Hietarinta sanoo, että nyt etsitään kumppaneita sijoittamaan telakoihin. Suomalaiset alihankkijat toivovat, että telakat päätyvät suomalaiseen omistukseen.

Korea Times -lehden mukaan STX-yhtiö yrittää epätoivoisesti myydä telakoitaan, jotta yhtiön omistajille jäisi edes jotakin käteen ennen kuin telakkyhtiö menee konkurssiin eli vararikkoon. Jos STX:n Suomen telakoiden toiminta loppuu, tuhannet telakkatyöläiset menettävät työnsä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)