Laaja lapsipornorinki paljastui

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 11.04.2019

Suomessa on tehty väkivaltaista lapsipornoa. Keskusrikospoliisin mukaan rikoksia on ainakin 70. Uhrit ovat pääasiassa pieniä poikia.

Uhreilla oli luottamuksellinen suhde tekijöihin. Lasten vanhemmat ovat antaneet lapset rikoksesta epäillyiden miesten mukaan, koska he luottivat näihin.

Keskusrikospoliisin mukaan miehet ovat kuvanneet lapsipornoa ja jakaneet sitä netissä. Epäiltyinä on viisi suomalaista miestä. Osa miehistä on raiskannut lapsia kuvauksien aikana. Suomalaiset miehet kuuluivat kansainväliseen lapsipornorinkiin. Ringin jäsenet ovat kuvanneet ja jakaneet lapsipornoa eri maissa. Osa videoista sisältää kovaa väkivaltaa.

– Erityispiirteitä ovat väkivalta ja lasten satuttaminen.

Uhrit ovat 6–15-vuotiaita poikia. Uhreja on yhteensä kuusi. Rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2004 ja 2018 välillä.

– Tutkinta alkoi syksyllä 2017, kun Suomen poliisi sai vihjeen ulkomailta. Tämän jälkeen poliisi käynnisti esitutkinnan ja teki useita etsintöjä, rikoskomisario Sanna Springare kertoo.

Kaikki uhrit ja epäillyt ovat miespuolisia. KRP ei kerro, millä paikkakunnilla epäillyt rikokset ovat tapahtuneet. Tällä tavalla suojellaan uhrien henkilöllisyyttä.

– Kyseessä on järjestäytynyt rikollisuus. Pääepäilty on toiminut järjestelmällisesti. Hän on koonnut mukaansa samanhenkisiä ihmisiä.

Keskusrikospoliisi tiedotti asiasta maaliskuun lopussa.

Lähteet Helsingin Uutiset, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)