Koulut ja rajat menevät kiinni

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 18.03.2020

Suomi sulkeutuu ja hiljenee yhä enemmän. Suurin osa oppilaista ei mene kouluun, vaan jää kotiin etäopetukseen. Suomen rajat menevät pian kiinni keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Kouluun menevät vain ne 1.–3. luokkien oppilaat, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan kannalta tärkeissä ammateissa. Näitä ammatteja ovat esimerkiksi poliisit, opettajat ja sairaanhoitajat. Tärkeitä ammatteja on paljon muitakin. Niissä työskentelee satoja tuhansia suomalaisia.

Rajatarkastukset palaavat Suomen rajoille. Ulkomaiset matkailijat voivat poistua Suomesta. Uudet ulkomaiset matkailijat eivät pääse Suomeen. Hallitus suosittelee, että ulkomailla olevat suomalaiset palaavat kotimaahan. Rajan yli pääsee vain, jos siihen on välttämätön syy, esimerkiksi työ. Myös useimmat muut Euroopan maat sulkevat rajojaan.

Tapahtumia ja kilpailuja perutaan koko ajan lisää. Ensi kesän jalkapallon EM-kisat on siirretty ensi vuoteen. Myös Eurovision laulukilpailu on peruttu.

Kaikkien näiden toimien tarkoitus on estää ja hidastaa koronaviruksen leviämistä.

3 kommenttia artikkeliin ”Koulut ja rajat menevät kiinni”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)