Koronan leviäminen hidastuu

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 15.12.2020

Koronaviruksen leviäminen Suomessa on hidastunut viime viikkoina. THL suosittelee yhä, että suomalaiset viettävät joulua vain perheen tai pienen lähipiirin kanssa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi perjantaina kaksi hyvää uutista, jotka liittyvät koronavirukseen. Koronaviruksen voimakas leviäminen on pysähtynyt viimeisen kolmen viikon aikana. Rajoitukset ja suositukset ovat siis tehonneet.

Mutta virus leviää yhä. Suomessa 300–500 ihmistä sairastuu koronatautiin joka päivä.

Siksi THL toivoo, että suomalaiset noudattavat yhä suosituksia ja rajoituksia. THL suosittelee, että suomalaiset eivät matkusta joulupyhien aikana. Jos on pakko matkustaa, pitää muistaa käyttää maskia, pestä käsiä ja pitää turvavälit.

Rokotetta joulun jälkeen Suomeen

Toinen hyvä uutinen on se, että rokotukset koronaa vastaan alkavat heti joulun jälkeen. THL kertoo, että ensimmäiset rokotteet saapuvat Suomeen joulupyhinä. Rokotukset saattavat alkaa 27. joulukuuta. Rokotteiden määrä on aluksi pieni. Sairaanhoitajat, lääkärit ja vanhukset saavat rokotteen ensimmäisinä.

– Harras toive on, että mahdollisimman moni saa rokotteen kesään mennessä. Silloin epidemia vaimenee.

Näin toivoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Lähde: STT

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Koronan leviäminen hidastuu”

  1. Tämä on hyvää ja onnellinen uutiset, että korona liveitäminen on hidastanut viime viikolla ja rokotus on tulossa ensi viikolla.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)