Kilpailukykysopimus syntyi

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.06.2016

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt saivat neuvoteltua kilpailukykysopimuksen Suomeen. Sopimuksen tarkoitus on parantaa Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä sekä kasvattaa verotuloja.

Kiky-sopimus varmistuu lopullisesti 10. kesäkuuta. Metalliliiton valtuusto hyväksyy silloin sopimuksen.

Sopimuksen on tarkoitus luoda Suomeen paljon uusia työpaikkoja. Työpaikat syntyvät, kun työn hinta laskee. Kun työn hinta laskee, Suomen kilpailukyky paranee. Myös vientiteollisuuden odotetaan hyötyvän sopimuksesta. Hallitus on luvannut alentaa palkansaajien verotusta, jos sopimus syntyy.

Pääministeri Juha Sipilä on tyytyväinen sopimuksen syntymiseen

– Tämä on historiallinen sopimus, Sipilä sanoi perjantaina.

Sopimuksen mukaan työntekijöiden työaika nousee 24 tunnilla vuodessa. Julkisen alan työntekijöiden lomarahoista leikataan 30 prosenttia. Palkat eivät nouse.

KIlpailukykysopimus on työmarkkinajärjestöjen eli SAK:n, STTK:n ja Akavan sekä Elinkeinoelämän keskusliiton ja Kuntatyönantajien palkoista ja muista työehdoista tekemä sopimus. Kilpailukykysopimus on jatko hallituksen aiemmin valmistelemalle yhteiskuntasopimukselle.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)