Kesäkana munii ja tuottaa iloa

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Ilari Välimäki
Uutinen julkaistu: 23.06.2016

Karola Ahlfors vuokrasi kotipihalleen kanoja kesän ajaksi.

Kanoilla on ruoka-aika. Linnut nokkivat touhukkaasti jyviä maasta. Mutta sivummalla hieman aremmat kanat Sylvia ja Britta suostuvat syömään vain emäntänsä kädestä.

Sylvia ja Britta ovat hemmoteltuja, ”lellivauvoja”, kanojen emäntä Karola Ahlfors naurahtaa. Hän kertoo, että perusruuan lisäksi linnut saavat joskus herkkuina jopa suklaakakkua tai kermakakkua.

Karola kertoo, että jokainen kana on erilainen.

– Yksi kana, jonka nimi on Hilma Höpöttäjä, on tosi äänekäs.

Karolan kanat ovat vuokrakanoja. Hän on hankkinut ne kesäksi maatilalleen Lohjansaareen. Syksyllä linnut palaavat takaisin kanalaan, josta ne ovat tulleet.

Vuokrakanoja on alettu ottaa nykyään jonkin verran jopa kaupunkialueille. Kanojen hoitaminen on yksinkertaista.

– Kanoilla pitää olla jyviä ja vettä koko ajan. Ne tarvitsevat pienen rakennuksen, jossa ne voivat yöpyä. Sitten linnuilla pitää olla myös virikkeitä eli mukavaa tekemistä, Karola opastaa.

– Mutta jos lähellä on naapureita, niin silloin kanojen kaveriksi ei kannata ottaa kukkoa. Kukko herättää kaikki kiekumalla aikaisin aamulla.

Kanat myös munivat.

– Omien kanojen munat maistuvat paljon paremmilta kuin kaupan munat. Niistä saa kuohkean munakkaan.

Karolan kanssa kanojen hoitoon osallistuu myös koira nimeltä Rasta.

– Rasta seuraa kanojen touhuja tarkkaavaisena. Se tulee hakemaan minut paikalle, jos kanat ovat vaikka tavallista äänekkäämpiä.

Linnut kiinnostavat myös Martinpihan tilan vieraita. Tilalla järjestetään maatilamatkailua eli siellä on majoitus- ja juhlatiloja.

– Monet lapset eivät ole välttämättä koskaan ennen nähneet eläviä kanoja. Lapset ovat linnuista innoissaan, Karola kertoo.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)