Kesä on täynnä tapahtumia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 05.06.2012

Erilaiset tapahtumat ja festivaalit alkoivat jo toukokuulla ja tahti kiihtyy kohti juhannusta mentäessä.

Suomen kesä on perinteisesti täynnä mitä erilaisimpia tapahtumia. Eikä tämä kesä tee poikkeusta. Erilaiset tapahtumat ja festivaalit alkoivat jo toukokuulla ja tahti kiihtyy kohti juhannusta mentäessä. Monet tapahtumat ovat perinteikkäitä eli ne on järjestetty jopa kymmeniä kertoja. Monilla ihmisillä on tapana käydä joka kesä samoissa tapahtumissa. Valinnanvaraa ainakin on, eikä tapahtumista ole pulaa. Finland Festivalsin virallisen listauksen mukaan Suomessa järjestetään noin 90 erilaista tapahtumaa ja festivaalia kesäkuun alun ja elokuun lopun välillä. Eivätkä kaikki tapahtumat edes ole mukana tässä listauksessa.

Mukaan mahtuu niin klassista kuin kevyttä musiikkia, kuvataidetta, tanssia ja kaikkea siltä väliltä. On pieniä ja isoja tapahtumia. Eteläisen Suomen Hangosta aina pohjoisen Lapin tuntureille saakka. Tapahtumarikkainta aikaa ovat luonnollisesti keskikesän vaaleat yöt eli juhannus sekä vilkkain lomakausi heinäkuulla.

Naantali ja Kuopio aloittavat Merenrantakaupungissa järjestettävä Naantalin musiikkijuhlat alkaa tämän lehden ilmestymispäivänä. Ohjelmassa on puisto- ja illalliskonsertteja sekä konserttiristeilyjä 16.6. saakka. Kuopio tanssii ja soi on taas yksi merkittävimmistä pohjois- maisista tanssifestivaaleista. Tapahtuma järjestetään 14.–20.6.

Riehakkaampaa menoa tarjoaa Provinssirock, perinteinen kesän avaus rockin saralla. Seinäjoella rokataan 15.–17.6. Unohtaa ei sovi myöskään yhtä maamme tunnetuimmista festivaaleista maailmalla, Sodankylän elokuvajuhlia 13.–17.6.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kesä on täynnä tapahtumia”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)