Katainen tilasi tutkimuksen ystävältään

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.03.2013

Jyrki Kataisen suosio on laskenut hänen tilaamansa sekavan selvitystyön takia.

Valtio tilasi filosofi Pekka Himaselta 700 000 euron tutkimuksen ilman kilpailutusta.

Pääministeri Jyrki Katainen on joutunut tähänastisen poliittisen uransa ehkä kovimpaan paikkaan. Perustuslakivaliokunta tutkii pääministerin toimet. Katainen oli mukana päättämässä, kun valtio tilasi Pekka Himaselta selvityksen siitä, miten Suomen henkinen kulttuuri saataisiin nousuun tulevaisuudessa. Selvitystyönsä Himanen teki valtioneuvoston kanslialle. Selvitystyöstä filosofi laskutti kaikkiaan 700 000 euroa. Katainen ohjeisti verkkolehti Long Playn tietojen mukaan valtiota maksamaan Himaselle tämän summan. Oikeuskansleri tutkii nyt, olisiko tutkimus pitänyt kilpailuttaa. Vastaavat tutkimukset on jo vuosien ajan pitänyt lain mukaan kilpailuttaa.

Pääministeri ja filosofi ovat tunteneet toisensa liki 10 vuotta. Heidän välejään kuvaillaan läheisiksi ja luottamuksellisiksi. Kataisen arvioidaan ihailevan Himasta ja pitävän tämän mietintöjä arvokkaina omalle poliittiselle toiminnalleen.

Himasen oppi-isä, filosofi Esa Saarinen pitää oppipoikaansa ahkerana ja innostavana henkilönä. Saarisen mukaan Himanen on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi. Katainen vakuuttaa suhtautuvansa asiaan tyynesti. Hänen mukaansa Himasen tutkimuksista annetaan julkisuuteen kaikki tarvittava tieto.

Pekka Himanen ei ole suostunut puhumaan asiasta julkisesti. Monien mielestä filosofilla olisi siihen velvollisuus, koska hän on teynyt tutkimuksensa valtiolle.

Yksi kommentti artikkeliin ”Katainen tilasi tutkimuksen ystävältään”

  1. Tämä Kataisen konsultti Himaselta tilaama ”konsultaatio” meni läpihuutojuttuna. Onhan mielenkiintoista nähdä, miten Kokoomus kommentoi Kulmunin eroa?

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)