Talvivaara sijaitsee Sotkamossa Kainuussa. Kaivos on merkittävä työllistäjä.

Talvivaara sijaitsee Sotkamossa Kainuussa. Kaivos on merkittävä työllistäjä.

Kaivosyhtiö Talvivaaran rahat lopussa

Talvivaara on vakavassa tilanteessa. Yhtiö ei ehkä voi jatkaa liiketoimintaa.

Kaivosyhtiö Talvivaaran tappio on tänä vuonna yli 80 miljoonaa euroa. Osakkeen hinta on romahtanut. Rahat ovat lopussa.

Talvivaara hakeutui viime viikolla yrityssaneeraukseen velkojen hoitamiseksi. Yhtiö on aloittanut koko henkilöstä koskevat yt-neuvottelut. Monet voivat joutua työttömiksi. Tilanteeseen päädyttiin, koska omistajat tai mikään muu sijoittaja ei ollut enää valmis sijoittamaan rahaa tappiolliseen yritykseen. Monien mielestä Talvivaara on pilannut maineensa lukuisilla ympäristöongelmilla.

Jos Talvivaaraa ei hyväksytä yrityssaneeraukseen, edessä voi olla konkurssi. Kaivoksen alasajo ja alueen siivous maksaa satoja miljoonia euroa ja kestää vuosia. Veronmaksajat vastaavat näistä kuluista.

Talvivaaran rahoittajat vaativat yhtiön toimitusjohtajan ja suurosakkaan Pekka Perän eroa.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste