Iso menetys Kemin kaupungille

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.04.2021

Kemissä suljetaan Veitsiluodon paperitehdas. 670 työntekijää menettää työpaikkansa. Tehtaan sulkeminen on iso menetys Kemille ja sen lähialueille.

Stora Enso -yhtiö kertoi viime viikolla, että se sulkee paperitehtaan Kemin Veitsiluodossa. Tehtaan työntekijät ja muutkin kemiläiset järkyttyivät uutisesta.

Veitsiluodon paperitehdas on suuri työnantaja Kemissä. Lisäksi tehdas työllisti lähialueilla paljon ihmisiä, jotka keräsivät ja kuljettivat puuta tehtaalle. Yhteensä yli tuhat työpaikkaa katoaa.

Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen toivoo, että kaupunki saa valtiolta tukea. Muuten kaupungin talous romahtaa.

Paperia tarvitaan yhä vähemmän

Stora Enso sulkee paperitehtaan, koska paperin kulutus vähenee koko ajan. Paperi ei mene kaupaksi. Ihmiset eivät enää tarvitse paperia niin kuin ennen. Lehtiä ja kirjoja painetaan paperille yhä vähemmän. Kirjeet ja laskut liikkuvat internetissä.

Stora Enso sulkee paperitehtaan myös Ruotsissa. Yhtiön toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo, että Euroopassa on edelleen liikaa paperitehtaita. On siis mahdollista, että Suomessakin suljetaan vielä lisää paperitehtaita.

Lähteet: Yle, Helsingin Sanomat

Yksi kommentti artikkeliin ”Iso menetys Kemin kaupungille”

  1. Kemissä suljetaan Veitsiluodon paperitehdas. 670 työntekijää menettää työpaikkansa. Paperia tarvitaan yhä vähemmän
    Stora Enso sulkee paperitehtaan, koska paperin kulutus vähenee koko ajan. Paperi ei mene kaupaksi

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)