Hussein al-Taee katuu kirjoituksiaan

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.05.2019

Kansanedustaja Hussein al-Taee on pyytänyt anteeksi vanhoja kirjoituksiaan. Hän sanoo, että hän häpeää.

Hussein al-Taee valittiin eduskuntaan tänä keväänä. Hän on SDP:n kansanedustaja. Hän työskenteli sitä ennen rauhanjärjestö CMI:ssä. Nobelin rauhanpalkinon saanut Martti Ahtisaari perusti järjestön.

Al-Taee haukkuu vanhoissa kirjoituksissaan esimerkiksi homoja, somaleja, juutalaisia ja sunnimuslimeita. Kirjoitukset julkaistiin sosiaalisessa mediassa. Kirjoitukset ovat herättäneet huomiota myös ulkomailla, esimerkiksi Israelissa. Al-Taee julkaisi kirjoitukset vuosina 2011–2015.

Valtakunnansyyttäjä selvittää, onko al-Taee syyllistynyt rikokseen. Al-Taee joutui viime viikolla sairaalaan. Hän on sairauslomalla.

Lähteet STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)