Halonen lopettaa, Niinistö jatkaa

Teksti: HV
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.02.2012

Suomen presidentti vaihtuu 1. maaliskuuta.

Suomen presidentti seuraavat kuusi vuotta on Sauli Niinistö. Hän aloittaa työt uudessa tehtävässä 1. maaliskuuta. Samana päivänä päättyy Tarja Halosen ura presidenttinä. Halonen on toiminut presidenttinä 12 vuotta. Hänet valittiin ensimmäisen kerran maan johtoon vuonna 2000 ja toisen kerran vuonna 2006.

Sauli Niinistö on kotoisin Varsinais-Suomesta Salosta. Hän on 63-vuotias ja koulutukseltaan varatuomari. Hänet valittiin kokoomuksen ehdokkaana eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1987. Niinistö on työskennellyt oikeusministerinä, valtiovarainministerinä ja eduskunnan puhemiehenä. Vuosina 2003–2007 hän oli Euroopan investointipankin varapääjohtaja.

Vuonna 1995 Niinistön elämää kohtasi onnettomuus, kun hänen vaimonsa kuoli liikenneonnettomuudessa. Näin hänestä tuli kahden pojan yksinhuoltaja. Vuonna 2004 hän oli itse suuressa vaarassa. Niinistö lomaili poikiensa kanssa Thaimaassa, kun tsunami eli valtava hyökyaalto iski. Isä ja pojat selvisivät tilanteesta, mutta tapahtuma jätti syvän jäljen Niinistön elämään.

2000-luvun alussa Niinistö kihlautui kansanedustaja Tanja Karpelan kanssa. Kihlaus kuitenkin purkautui, ja vuonna 2009 Niinistö meni naimisiin Jenni Haukion kanssa. Niinistöä selvästi nuorempi Haukio on kotoisin Porista, ja hän on työskennellyt erilaisissa kokoomuksen puoluetehtävissä.

5 kommenttia artikkeliin ”Halonen lopettaa, Niinistö jatkaa”

  1. Onnea tulevalle presidentille Sauli niinistölle
    ja uudelle vaimolle presidentin puolisolle Jenni haukiolle
    presidentin tehtävissä
    torstaina 1.3 alkaen klo 12.00
    t:Miska.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)