Kuvassa ovat valtiovarainministeri Antti Rinne ja pääministeri Alexander Stubb.

Valtiovarainministeri Antti Rinne (kuvassa vasemmalla) ja pääministeri Alexander Stubb kättelivät viime kesäkuussa. He olivat juuri sopineet hallituskauden loppuajan ohjelmasta.

Hallitus oli huono päättäjä

Suomen hallitus perui suuren osan tavoitteistaan toimikautensa aikana.

Eduskunta päätti toissa viikolla istuntokautensa. Poliitikot ja puolueet valmistautuvat nyt eduskuntavaaleihin. Ne pidetään huhtikuun 19. päivänä.

Myös nykyinen hallitus päättää kautensa. Sen tuloksia on jo alettu arvioida. Arviot ovat olleet enimmäkseen murskaavan huonoja. Esimerkiksi entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara pitää hallitusta kaikkien aikojen huonoimpana.

Hallitus aloitti vuonna 2011. Suurimmat tavoitteet olivat kuntauudistus sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus. Kuntien määrää piti vähentää, jotta niistä tulisi vahvempia. Kuntauudistus jäi kesken, koska kunnat vastustivat. Terveyspalvelujen uudistus (sote) kaatui siihen, että esitys oli perustuslain vastainen.

Helsingin seudulle piti saada oma metropolihallinto, ja Pisararadan piti helpottaa seudun liikennettä. Opintotuki ja ammattikorkeakoulut piti uudistaa.

Kaikki peruttiin. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin.

Suurin syy päätöksenteon vaikeuteen oli se, että hallituksessa oli liian monta erilaista puoluetta. Niillä oli liian erilaisia tavoitteita. Yksimielisyyttä oli vaikea löytää.

Monet poliitikot ovat nyt huolissaan politiikan ja päätöksenteon uskottavuudesta.

Kun uudistukset ovat pysähtyneet, on säästetty leikkaamalla menoja. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat heikentyneet.

Lähteet HS, MTV3, STT, Uusi Suomi

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste