EK haluaa leikata kotihoidon tukea

Teksti: lähteet HS, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.12.2012

Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä naisen ei pitäisi olla työelämän ulkopuolella kolmea vuotta.

Naisten ei pitäisi jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Tätä mieltä on Elinkeinoelämän keskusliitto eli EK. Nykyisin kotiin jäävä vanhempi voi saada kotihoidon tukea enimmillään kolme vuotta. Tuen voi saada alle kolmevuotiaan lapsen vanhempi, jos lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. EK:n mielestä pienten lasten vanhemmille tarkoitetun tuen myöntämisaikaa pitää lyhentää. EK:n mukaan naisten ei pitäisi olla työelämän ulkopuolella kolmea vuotta. Liiton mielestä naisten paluu työelämään vaikeutuu näin pitkän ajan jälkeen.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin vetämä työryhmä pohtii, mikä olisi paras keino muuttaa kotihoidon tukea. Työryhmän mukaan EK:n kannanotolla ei ole mitään tekemistä heidän työnsä kanssa.

26-vuotias Linda Sundberg on toistaiseksi kotona kuusi kuukautta vanhan Ronja-tyttärensä kanssa. Sundberg on suunnitellut palaavansa työelämään, kun yhdeksän kuukauden äitiysloma päättyy.

– Olisin mielelläni kotona kauemminkin, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. Minun täytyy palata takaisin töihin tienaamaan. Työtilanteeni on lisäksi epävarma. On kysymys lyhyistä työsopimuksista. Minulle tarjottiin sopimusta, eikä minulla ole varaa kieltäytyä siitä, Sundberg kertoo.

Kun Linda Sundberg palaa töihin, hänen avopuolisonsa ja tyttärensä isä jää kotiin. Vuoden isyysvapaan jälkeen Ronja menee päiväkotiin.

– Epäilen sitä, mahtuvatko kaikki lapset päiväkoteihin hoitoon. Jos kotihoidon tuen aikaa lyhennetään, tulee kuntien järjestämiin päivähoitopaikkoihin varmasti jonoa. Helsingissä päiväkodit ovat jo nyt hyvin ahtaita ja täynnä. Lapsia pitää kuljettaa hoitoon pitkiä matkoja, koska omalta alueelta ei löydy paikkaa, Linda Sindberg pohtii.

Monet kotiäidit ovat huolissaan siitä, jos kotihoidon tuen kestoa leikataan.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)