Annika Saarikko on uusi valtiovarainministeri

Teksti: Asta Pippola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.05.2021

Suomen uusi valtiovarainministeri on Annika Saarikko. Annika Saarikko on keskustan puoluejohtaja.

Annika Saarikko on Suomen uusi valtiovarainministeri eli rahaministeri. Saarikko oli aiemmin hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri. Myös tiede- ja kulttuuriministeri vaihtuu, kun Saarikko aloittaa valtiovarainministerin työt.

Entinen rahaministeri Matti Vanhanen sanoo, että nyt on hyvä aika vaihtaa rahaministeriä. Vanhanen aikoo jatkaa kansanedustajana vaalikauden loppuun eli vuoteen 2023 saakka. Sen jälkeen Vanhanen aikoo jättää politiikan. Vanhanen ei ole ehdokkaana kesäkuun kuntavaaleissa.

Uusi tiede- ja kulttuuriministeri on Antti Kurvinen. Kurvinen on keskustan kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Kurvinen sanoi, että tehtävä on vaikea, koska koronaepidemia on vaikuttanut paljon tieteeseen ja kulttuuriin. Esimerkiksi monet esiintyjät ovat jääneet ilman rahaa, koska tapahtumia ei ole voitu järjestää rajoitusten takia.

Kurvinen lupaa, että hän auttaa suomalaista urheilua, kulttuuria ja eri järjestöjä. Kurvinen sanoo, että kaikkia pitää auttaa oikeudenmukaisesti.

Lähde Yle

Uutisen kirjoittaja on työkokeilussa Ketju-lehdessä.

Kuvassa ovat Antti Kurvinen ja Annika Saarikko. Kurvinen on Suomen uusi tiede- ja kulttuuriministeri.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)