Päälle puskevat kostea kuumuus, valtavat liikenneruuhkat ja ihmiset. Ravintoloita,kioskeja, kauppoja, tavaraa, höyryävää po-keittoa. Kaduilla on niin täyttä, että mahdun tuskin liikkumaan. Ihmiset syövät, juovat ja juttelevat ulkosalla. Sen mahdollistaa lämmin ilmasto.
Ensin Ho Chi Minhin kaupunki on sokki eli järkytys. Vietnamin suurin kaupunki ja eteläisen Vietnamin pääkaupunki Ho Chi Minh on aivan omaa luokkaansa. Mietin, pärjäänkö täällä. Illalla tunnen jo oloni kotoisaksi. Kaupunki on hieno, tosin likainen ja haiseva. Mutta ei täällä mitään hätää ole, kunhan muistaa mennä ihmisvirran mukana ja varoa kaikkialla pöriseviä ja kovaa vauhtia ajavia skoottereita. Kaupungissa on arviolta 10 miljoonaa asukasta. Se on melkoinen määrä, kun tulee Suomen kaltaisesta maasta, jossa kaikilla on omaa henkilökohtaista hengitystilaa paljon enemmän.
Täällä on turha kysyä, pidätkö nuudeleista. Jokainen syö nuudeleita, sen kymmenissä eri muodoissa, paistettuna, nuudelikeittona. Samoin riisi on kova sana. Länsimaiset pikaruokaketjut ovat vielä Vietnamissa melko harvinaisia, vaikka kyllä niitäkin jo löytyy.
Ho Chi Minhin kaupunki tunnettiin Vietnamin sodan loppuun saakka nimellä Saigon. Kaupungin asukkaat käyttävät siitä yhä sen alkuperäistä nimeä, Saigon lukee myös lentolipussa. Vietnamilainen sosialistinen hallinto, joka pitää majaansa pohjoisessa pääkaupungissa Hanoissa ei kuitenkaan pidä vanhasta nimestä. Nyt ollaan sosialistisessa tai kommunistisessa maassa, ainakin periaatteessa.
Käytännössä Vietnamissa vallitsee vapaa ja kova kilpailu ja markkinatalous: kun osaat myydä ja kauppa käy, pärjäät. Vietnam seuraa tässä asiassa tiukasti suuren naapurinsa Kiinan perässä. Vietnamia seuraa taas Kaakkois-Aasian pikkuinen Laos.