Suomalaisuuden säveltäjä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Maarit Tikanmäki
Uutinen julkaistu: 07.11.2018

Anssi Tikanmäki on säveltäjä ja muusikko. Hänet tunnetaan erityisesti Maisemakuvia Suomesta -levystä.

Anssi Tikanmäen sävellykset saavat innoituksen luonnosta. Maisemakuvia Suomesta -levyn laulut syntyivät, kun Tikanmäki opiskeli Sibelius-Akatemiassa.

Maisemakuvia Suomesta julkaistiin 37 vuotta sitten vuonna 1981. Viime vuonna levy sai kultaa. Sitä on myyty yli 25 000 kappaletta. Maisemakuvia on Suomen myydyin instrumentaalilevy eli albumi, jossa ei ole laulua.

Tikanmäki on julkaissut 10 omaa levyä. Hän on tehnyt paljon teatteri- ja elokuvamusiikkia. Tikanmäki on säveltänyt moniin Mika ja Aki Kaurismäen elokuviin.

Mistä sävellyksesi tulevat?

– En ole koskaan opiskellut sävellystä, valmistuin musiikinopettajaksi. Sävellystyö alkoi jo opiskeluaikana. Sain paljon kannustusta opettajiltani. Jorma Panula tarkisti partituurejani eli nuottejani.

– Sävellykset syntyvät hitaasti. Ne valmistuvat luontevasti ja pakottomasti. Jotkut ensimmäisen Maisemakuvia Suomesta -levyn kappaleista ovat syntyneet siinä paikassa, mistä kappale kertoo. Kiutaköngäs-kappale syntyi, kun istuskelin Oulankajoella. Aamu lakeuksilla syntyi junanvaunussa aamuyöllä, kun matkustin Helsingistä kotipaikkakunnalleni Haapajärvelle. Kun sävellyksen teema ja melodia ovat valmiit, alkaa käsityöläisen homma. Sen jälkeen sävellys sovitetaan lauluksi.

Miten musiikin opettamista voisi kehittää?

– Koulujen musiikin opetus on nykyisin monipuolista. Teimme vuonna 2017 peräti 140 koulukonserttia. Tilaisuudet järjesti Konserttikeskus ry. Yhdistys järjestää kouluille ohjelmaa, tarkoituksena on musiikkikasvatus. Tällä kierroksella näin aika hyvin sen, missä tilassa musiikin opetus on.

Soitit pitkään Juice Leskinen Grand Slamissa. Millaista se oli?

– Ilmoitin aivan aluksi, että olen mukana kaksi vuotta. Se sitten vähän venyi. Olin mukana noin 10 vuotta. Se oli tiivistä ja taiteellisesti hienoa aikaa. Se on tärkeä ajanjakso minulle. Opin silloin kaiken, mitä musiikista pitää tietää. Opin työskentelemään äänitysstudiossa ja tuottamaan levyjä. Opin myös perusteellisesti sen, mitä on keikkaelämä. Kyllä siinä Juice Leskinen tuli tutuksi. Yhteistyömme oli antoisaa.

Ketkä ovat musiikillisia esikuviasi?

– Minusta tuli The Beatlesin ihailija eli fani 1960-luvun alussa. Olen sitä vieläkin. Muita musiikillisia vaikuttajiani popmusiikin puolella ovat The Rolling Stones, Donovan, Rick Wakeman, Procol Harum, Deep Purple ja Black Sabbath. Olen myös aina pitänyt Ennio Morriconen elokuvasävelmistä.

– Klassisen musiikin säveltäjistä suosikkejani ovat Jean Sibelius, Pjotr Tšaikovski ja Nikolai Rimski-Korsakov.

Mitä suunnitelmia sinulla on?

– Jatkamme edelleen keikkailua Anssi Tikanmäki Orchestran kanssa. Esitämme konserteissa kolmen Maisemakuvia Suomesta -levyn kappaleita. Molemmat poikani soittavat yhtyeessä. Se on todella hieno juttu. Suunnitteilla on kaksi uutta levyä. Maisemakuvia-konserteista julkaistaan live- eli konserttilevy. Minulla on myös vuosia ollut tekeillä suuri teos, jossa on musiikkia kuorolle, orkesterille ja solisteille.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)