Jussi Raittinen on suomalaisen rockin suurmiehiä. Hän aloitti rokkaamisen yhdessä veljensä Eeron kanssa yli 50 vuotta sitten, vuonna 1960. Sittemmin keikkabussien mittareihin on kertynyt lukemattomia kilometrejä ja soittajat vaihtuneet ympärillä.
Suomalaisen rockin korkeakouluksi kutsuttu The Boys -yhtye on kuitenkin pysynyt mukana jo 48 vuotta. Raittinen keikkailee edelleen säännöllisesti sekä yksin että Boysin kanssa.
Jussi Raittista kutsutaan suomalaisen rockin käveleväksi tietosanakirjaksi, koska hän tietää aiheesta ulkomuistista niin valtavasti. Raittinen on tehnyt rockin lisäksi kantrihenkistä musiikkia ja lastenlevyjä.
Mikä on muuttunut, ja mikä ei ole muuttunut näiden vuosikymmenten aikana?
– Se mikä ei muutu, ovat hyvät biisit. Ne ovat kaiken lähtökohta. Sen lisäksi tarvitaan onnea, markkinointia ja taitoa. Näin on ollut aina. Sen päälle rakennetaan kaikki muu. Yleisön ja esiintyjän välinen yhteys on toinen tärkeä perusasia. Sitä joko on tai ei ole. Menestys vaatii kovan yhteyden. Keikkapaikat ovat muuttuneet huimasti minun urani aikana. 1960-luvulla elettiin tanssilavojen aikaa, eikä televisio ollut lainkaan niin iso juttu.
– Nykyisin meillä on hyvätasoinen kevyen musiikin koulutus, sitä ei ollut aikanaan. Kevyen musiikin ammattilaiset saivat ennen oppinsa ravintolamuusikkoina. Ja ohjelmatoimistot myyvät nykyään keikat ammattimaisesti. Meillä ei ollut minkäänlaista ammatti- yhdistyksellistä turvaa, eivätkä muusikot saaneet eläkettä.
Kuinka paljon teet keikkoja?
– Teimme bändin kanssa vähän yli 40 keikkaa vuonna 2011. Tein sen lisäksi 20 omaa soolokeikkaa. Onhan se tavallaan helpotus, että nykyisin ei enää kysellä, milloin jää rockmusiikista eläkkeelle. Kyllähän vuosikymmeniä jatkuva ura vaatii useimmilta sitä, että pystyy ainakin jollakin tavalla uusiutumaan.
Olet julkaissut muistelmateoksen nimeltä Muistan vielä vuonna 56. Onko sille luvassa jatkoa?
– Alamme pohtimaan toista osaa tuolle kirjalle tänä vuonna. Toivon, että se valmistuisi, kun täytän 70 vuotta. Ykkösosan tarinahan jää kesken.