Suomen Pakolaisapu valitsi sinut vuoden pakolaisnaiseksi. Miltä se tuntuu?
– Aluksi se tuntui vain hassulta ja mukavalta. Liikutuin kuitenkin valinnasta lopulta kyyneliin saakka. Tuntuu mukavalta, että olen tehnyt jonkun mielestä niin hyviä asioita, että ansaitsen tämän. Tulin Suomeen kiintiöpakolaisena, ja olen ehkä pystynyt pääsemään mukaan yhteiskuntaan ja samalla kannustamaan muita.
Ruandan sisällissota ja kansamurha alkoivat vuonna 1994. Millainen pakomatka oli?
– Levottomuudet kärjistyivät silloin. Ruandasta tuli todella vaarallinen, kaikkia pelotti. Pakenimme kotikylästämme Kibuyestä Kongoon. Sieltä pääsimme Keniaan. Senegalissa kuulimme, että minä ja kaksi muuta sisartani saamme paikan Suomesta kiintiöpakolaisina. Päätös kerrottiin maanantaina, torstaina oli lento. En ehtinyt edes hyvästellä kaikkia. Omaisuuden suhteen ei ollut ongelmaa, sillä omistin lähinnä patjan. Meistä tuntui ihanalta kuulla, että Suomessa on rauha ja turvallista. Se riitti.
Millaiselta Suomi näytti?
– Muistan, kun katselin lentokoneesta ja näin paljon vettä. Oli syksy ja tuntui kylmältä. Ihmisiä oli vähän, he olivat ystävällisiä ja he puhuivat rauhallisesti ja hitaasti. Oli siistiä. Kieli kuulosti ihan hassulta. Sitten menin kielikurssille ja aloin pikku hiljaa ymmärtää jotain.
Olet valmistunut tradenomiksi ja perustanut oman kirjanpitoyrityksen. Haaveilitko opiskelusta jo nuorena?
– Minulla ei ollut mahdollisuutta opiskella pakolaisena. Kun odotin Senegalissa päätöstä tulevaisuudestani, katselin kouluun käveleviä nuoria ja haaveilin opiskelusta. Silloin tuntui, että kukaan ei halua meitä, emme ole minnekään tervetulleita. Sain uuden mahdollisuuden Suomessa. Sain myös ihmisarvoni takaisin. Minua on autettu ja kohdeltu tasavertaisesti. Ihmisiä pitää auttaa. Se on tärkeää.
Miten innostuit luistelusta?
– Tutustuimme kotouttamiskurssilla Suomen kulttuuriin. Mietin silloin, että tämä luistelu ei ole minun juttuni. Siitä on tullut sittemmin minulle rakas harrastus. Harjoittelen pari kertaa viikossa ja toimin seurassa. Alku ei ollut lupaava. Tyttäremme olivat pieniä ja halusin viedä heidät luistinradalle, kuten muutkin. Minua kuitenkin pelotti aivan kauheasti, enkä pysynyt pystyssä. Sitten menin aikuisten luistelukurssille. Taitoluistelu on kaunista ja lumoavaa, se on koko perheemme harrastus.
Mikä Suomessa on parasta? Missä asioissa voisimme kehittyä?
– Suomi on tosi hyvä maa, rauhallinen ja vakaa. Meillä on kaikki, mitä tarvitaan. Jokainen voi opiskella, vaikka ei olisi rikkaasta perheestä. Arvostan tätä kaikkea kovasti. Ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan voisi edelleen vähentää. Ennakkoluulot rajoittavat.