Kuvassa presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vievät Aaroa kotiin Naistenklinikalta. Aaro syntyi Helsingin Naistenklinikalla helmikuussa.

Kuvassa presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vievät Aaroa kotiin Naistenklinikalta. Aaro syntyi Helsingin Naistenklinikalla helmikuussa.

Jennin ja Saulin poika sai nimen

Presidenttiparin vauva on saanut nimen. Pojan nimi on Aaro Veli Väinämö. Poika syntyi helmikuun alussa. Piispa Eero Huovinen kastoi pojan viime lauantaina. Ilta-Sanomien mukaan pojan sukunimi on Niinistö.

Aaro on rouva Jenni Haukion ensimmäinen lapsi. Presidentti Sauli Niinistöllä on aiemmasta avioliitosta kaksi aikuista poikaa.

Pojan nimestä kerrottiin Niinistön Facebook-sivulla. Ihmiset onnittelivat heti Niinistön ja Haukion perhettä Facebookissa.

– Onnea ihanasta nimestä pikkumiehelle, kirjoitti yksi onnittelija.

– Väinämön jopa arvasin, totesi toinen. Sauli Niinistön toinen nimi on myös Väinämö.

Lähde STT

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.