Uudet säännöt
suojaavat
koronatartunnoilta

Suomessa
otetaan käyttöön uudet säännöt eli valmiuslaki,
jotta
voimme suojautua
koronavirukselta.
Säännöt vaikuttavat
meidän jokaisen
elämään
13. huhtikuuta
saakka.
Koulut,
yliopistot
ja
kansalaisopistot
suljetaan.
Erityisopetuksen oppilaat
saavat mennä
kouluun,
mutta
muut opiskelevat
kotona.
Vanhusten
ja
vammaisten ihmisten
työ- ja päivätoiminnat
suljetaan.
Yli kymmenen ihmisen kokoontumiset
kielletään,
ja jokaisen täytyy
pitää etäisyys toisiin ihmisiin.
Palvelutaloissa
ja
sairaaloissa
ei saa
vierailla.
Yli 70-vuotiaiden ihmisten
on pysyttävä mieluiten
kotona.
Ihmiset eivät saa
matkustaa
Suomesta pois
ja
Suomeen.
Monet junat
ja
linja-autot
eivät kulje.
Tilanne voi huolestuttaa
ja
herättää kysymyksiä.
Presidentti Sauli Niinistö
muistutti,
että nyt
me kaikki
tarvitsemme ja voimme auttaa toisiamme.
Me
voimme käydä esimerkiksi kaupassa
vanhusten puolesta.

Lähde: Selkosanomat, Markku Juusola
Toimitus: Maija Ylätupa
Valokuvat: Lehtikuva
Symbolikuvat: Papunetin kuvapankki, muokkaus: Papunet