Tulosta tukikuvat

Kuvatyökalu

Koronarajoituksia Suomessa

Suomessa ja Euroopassa on nyt paljon uusia koronavirustartuntoja.
Suomen hallitus ja terveysviranomaiset ovat antaneet uusia ohjeita ja rajoituksia, jotta tauti ei leviä.
Kasvomaskia suositellaan paikoissa, joissa on paljon ihmisiä.
Kasvomaskia suositellaan esimerkiksi bussissa ja junassa,
kaupoissa, liikuntapaikoissa, kirjastossa ja tapahtumissa.
Hallitus lisäsi myös rajoituksia matkailuun.
Esimerkiksi Virosta, Ruotsista ja Norjasta ei voi tulla lomalle Suomeen.
Lisäksi Suomeen tuleville työntekijöille suositellaan kahden viikon karanteenia.

Lähde: Selkosanomat, Markku Juusola
Toimitus: Maija Ylätupa
Valokuvat: Lehtikuva
Symbolikuvat: Papunetin kuvapankki, muokkaus: Papunet