Professori Rob Gleave kertoo, että Britanniassa on kymmeniä epävirallisia sharia-tuomioistuimia. Näissä tuomioistuimissa sovitellaan tuhansien muslimien perhekiistoja joka vuosi.

Sharia ei ole laki

Muslimien sharia-laki tuo monien mieleen ankaran ja ikivanhan lain. Islamilaisen oikeuden asiantuntijoiden mukaan sharia ei kuitenkaan ole varsinainen laki. Muslimien pyhiin teksteihin ja Koraaniin perustuva sharia on ennemminkin ohjeistus sille, kuinka muslimien tulee elää.

Asifa Quraishi-Landes on on islamilaisen oikeuden asiantuntija ja oikeustieteen professori Wisconsinin yliopistossa Yhdysvalloissa. Professori Rob Gleave työskentelee Exeterin yliopistossa Englannissa. Nämä kaksi islamilaisen oikeuden asiantuntijaa tapasivat tiedotusvälineiden edustajia Helsingissä ja osallistuivat kokoukseen Tampereella kesäkuussa.

Quraishi-Landesin mukaan sharian ymmärtäminen vaatii historian ymmärtämistä. Muslimimaissa on noudatettu perinteisesti kahta erilaista sääntökokonaisuutta. Nämä ovat jokaisen maan oma eli maallinen laki sekä uskonnollinen laki eli sharia. Sharia määrittää näissä maissa esimerkiksi moraalin eli käyttäytymissäännöt ja perinteet.

Quraishi-Landes ei kutsu shariaa laiksi.

– Sharia on ohjeistus, joka kertoo, kuinka hyvän muslimin tulee elää. Quraishi-Landes on myös itse muslimi.

Sharia tarkoittaa Jumalan tietä. Sharian perusasioita ovat Koraani ja profetiat eli ennustukset. Näiden perusteella islamilaiset lainoppineet kehittivät sääntökokoelman, josta tuli sharia. Tuolloin muslimeilla oli mahdollisuus päättää, ketä profeettaa ja mitä suuntausta he seurasivat ja kehen he uskoivat.

– Shariasta on tehty oikea laki joissakin muslimimaissa. Se ei ole ollut aina kovin onnistunut ratkaisu, Quraishi-Landes sanoo.

– Ei ole vain yhtä vastausta yhteen kysymykseen. Kysymyksiin voi olla erilaisia vastauksia. Kuitenkin kaikki vastaukset voivat olla sharian mukaisia. Eri oppineet tulkitsevat kirjoituksia eri tavoin.

Quraishi-Landes painottaa, että myös Koraanin mukaan muslimien täytyy kunioittaa lakia. Tämä koskee sekä maita, joiden aukkaiden enemmistö on muslimeja, että länsimaita. Suomessa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa asuvien muslimien täytyy siis noudattaa jokaisen maan omaa lakia, eikä sharia-lakia. Muslimit eivät voi vaatia, että kristityt länsimaissa alkaisivat noudattaa sharia-lakia.

Britanniassa toimii sharia-tuomioistuimia

Professori Rob Gleave kertoo, että Britanniassa toimii kymmeniä epävirallisia tuomioistuimia. Näissä niin sanotuissa sharia-tuomioistuimissa sovitellaan ja ratkotaan muslimien perhekiistoja. Sharia-tuomistuimen päätös ei kuitenkaan ole laillisesti sitova. Gleaven mukaan epävirallisissa sharia-tuomioistuimissa on kuitenkin myös hyviä puolia.

– Kyseessä ei ole oikea tuomioistuin, joten päätökset eivät ole laillisesti sitovia. Ennemminkin kyse on ohjeista ja neuvoista. Sharia-tuomistuimilla on kuitenkin tärkeä merkitys. Ne auttavat muslimeja ratkaisemaan ongelmia. Valtiolta säästyy myös rahaa, koska näitä asioita ei tarvitse käsitellä oikeassa tuomioistuimessa.

Molempien asiantuntijoiden mukaan sharia kehittyy koko ajan. Uudet uskonnolliset johtajat tuovat mukanaan uusia tulkintoja ikivanhoista laeista. Se on kehitystä.

– Ääri-islamilaisten mielestä sharia on jo nyt valmis lakikokoelma, johon voidaan turvata. Se ei ole totta. On olemassa muslimeita jotka uskovat tähän. Suurin osa muslimeista ei kuitenkaan ajattele näin. Terroristijärjestö Isis tulkitsee Koraania täysin eri tavalla kuin suurin osa maailman muslimeista. Isis saa kuitenkin hyvin paljon huomiota tiedotusvälineissä.

 

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste