Vasemmalla: Artekin jakkara 60 on todellinen klassikko. L-jalka on tehty taivuttamalla puuta. Sitä käytetään tuoleissa ja pöydissä. Oikealla: Alvar Aalto on tunnetuimpia suomalaisia arkkitehteja. Aalto suunnitteli rakennusten lisäksi huonekaluja ja esineitä.

Artekin huonekalut ovat arvostettuja

Artekin nimi tulee sanoista art (suomeksi taide) ja teknologia. Artekin huonekaluja on monessa suomalaisessa kodissa. Artekin perustivat vuonna 1935 arkkitehdit Alvar Aalto ja Aino Aalto, taiteilija Maire Gullichsen ja taidehistorioitsija Nils-Gustav Hahl.

Yrityksen perustajat halusivat yhdistää huonekalujen muotoilussa taiteen ja arkipäiväisen käytännöllisyyden. He halusivat tuottaa uudenlaisia huonekaluja ja kalusteita.

Artek on esitellyt kansainvälistä kulttuuria suomalaisille, mutta samalla yritys on vienyt suomalaista muotoilua maailmalle.

Vuosina 1935–1997 Helsingissä oli näyttelytila Galerie Artek. Galleriassa järjestettiin monia merkittäviä näyttelyitä, joissa oli esillä esimerkiksi Pablo Picasson, Fernand Légerin ja Joan Mirón teoksia.

Artek tunnetaan ehkä parhaiten huonekaluista, joita Alvar Aalto suunnitteli. Aalto kehitteli kolmijalkaisen jalkatyypin eli L-jalan. Sitä käytetään esimerkiksi jakkarassa, pöydässä ja tuolissa. Jakkaran jalkaosa on taivutettua puuta. Jakkaraa valmistetaan myös neljällä jalalla.

Artekilla on paljon suomalaisten suunnittelijoiden huonekaluja. Domus-tuolin on suunnitellut Ilmari Tapiovaara. Tuotteisiin kuuluu sekä klassikoita että uutta suunnittelua. Huonekalujen lisäksi Artek myy valaisimia, tekstiileitä ja sisustustarvikkeita, kuten lasia ja keramiikkaa.

Monilla Artekin tuotteilla on jännittäviä lempinimiä. Eräitä lamppumalleja kutsutaan mehiläispesäksi, käsikranaatiksi ja enkelinsiiveksi.

Artekin omistaa sveitsiläinen yritys Vitra. Nykyisin myös ulkomaalaiset suunnittelevat Artekin tuotteita.

Lähteet Artek, STT info, Wikipedia

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste