Suomi on vähän lähempänä Naton jäsenyyttä

Teksti: Maria Österlund, lähteet HBL, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.07.2022

Nyt Suomi ja Ruotsi ovat vähän lähempänä puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Nato kutsui Suomen ja Ruotsin jäseniksi huippukokouksessaan Madridissa 29. kesäkuuta.

Myöhään tiistaina Suomen, Ruotsin, Turkin ja Naton edustajat poseerasivat yhteisessä kuvassa. He olivat neuvotelleet neljä tuntia, ja lopulta he pääsivät ratkaisuun. Keskiviikkona Nato kutsui Suomen ja Ruotsin jäsenikseen.

Suomi ja Ruotsi jättivät hakemuksen Naton jäsenyydestä toukokuun puolivälissä. Vähän ajan päästä tuli kuitenkin ongelmia. Naton jäsenmaa Turkki sanoi, että se ei voi hyväksyä Suomea ja Ruotsia Naton jäseniksi.

Turkki ilmoitti, että Suomi ja Ruotsi eivät taistele terrorismia vastaan tarpeeksi. Suomessa ja Ruotsissa asuu joitakin kurdeja, jotka ovat Turkin mielestä terroristeja.

Turkki, Suomi ja Ruotsi löysivät kuitenkin ratkaisun, kun ne olivat neuvotelleet neljä tuntia kokouksessa. Maat ovat nyt allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan ne aikovat taistella terrorismia vastaan yhdessä ja auttaa toisiaan.

Vielä ei tiedetä, mihin kaikkeen sopimus johtaa. Suomi kuitenkin sanoo, että Suomen ei tarvitse muuttaa lakejaan sopimuksen takia.

Natoon ehkä vuoden vaihteessa

Nyt Nato on kutsunut Suomen ja Ruotsin jäseniksi. Suomen presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Naton liittymisasiakirja allekirjoitetaan viimeistään ensi viikon tiistaina. Suomi ja Ruotsi eivät kuitenkaan ole Naton jäseniä vielä sen jälkeen. Natossa on 30 jäsenmaata, joiden pitää ensin hyväksyä Suomi ja Ruotsi mukaan.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoo, että moni jäsenmaa valmistelee jo hyväksymistä. Maat hyväksyvät Suomen ja Ruotsin jäsenyyden nopeasti.

– Mutta en voi tietenkään luvata, että kaikki jäsenmaat ovat nopeita, sanoo Stoltenberg.

Myös suomalainen tutkija Charly Salonius Pasternak on optimistinen. Hän uskoo, että Suomi on Naton jäsen jo ennen vuoden vaihdetta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)