Kuvassa sotilaat puhdistavat autioita katuja. Kuva on otettu Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Sotilaat käyttävät suojapukuja koronaviruksen takia.

Kaikki puhuvat nyt koronaviruksesta

Tein Google-haun sanalla koronavirus. Sain 2,5 tuhatta miljoonaa osumaa. Haulla koronavirus suomi sain 56 miljoonaa osumaa. Huh!

Pienenpieni virus on koko maailman suurin puheenaihe. Kouluja suljetaan, kilpailuja perutaan ja ihmisiä testataan.

Kiinassa kokonaisia kaupunkeja on eristetty muusta maailmasta. Maailmantalous yskii myös.

Ihmiset pelkäävät koronavirusta luultavasti siksi, että siitä ei tiedetä tarpeeksi. Tähän asti useimpien sairastuneiden oireet ovat lieviä. Mutta vielä ei tiedetä tarkasti sitä, onko koronavirus vaarallisempi kuin tavallinen influenssa.

Koronaviruksen nopea leviäminen kertoo myös siitä, että maailma on kansainvälinen. Ihmiset matkustavat paljon. Virukset leviävät nopeasti.

Tällaista tapahtuu vielä toistekin. Paitsi, jos tutkijat kehittävät rokotteen, joka tehoaa kaikkiin viruksiin. Se kestää kauan.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste