Joskus opetus siirretään muualle, kun koulu on homeessa. Rudolf Steiner -koulusta Helsingissä löytyi hometta vuonna 2014. Oppilaat opiskelivat suuressa teltassa koulun pihalla.

Joskus opetus siirretään muualle, kun koulu on homeessa. Rudolf Steiner -koulusta Helsingissä löytyi hometta vuonna 2014. Oppilaat opiskelivat suuressa teltassa koulun pihalla.

Homeongelmat jatkuvat

Rakennusten homeongelmat eivät lopu Suomessa. Esimerkiksi monet koulut kärsivät homeongelmista.

Oppilaat ja opettajat voivat saada oireita homeesta. Silmät vuotavat, kurkku tulee kipeäksi ja heille voi tulla allergioita. Joskus ihmisillä on hengitysvaikeuksia.

Potilaat menevät lääkäriin ja sanovat, että syynä oireisiin voi olla home. Voi käydä niin, että heitä ei uskota. Mutta kun tarpeeksi monet sairastuvat, tutkitaan yleensä, mitä on rakennuksen lattiassa, katossa ja seinissä. Usein löytyy hometta.

Sitten koko rakennus pitää kunnostaa. Jos on rahaa. Joskus kestää vuosia ennen kuin homeinen rakennus korjataan. Joskus ihmisten on pakko oleskella homehtuneessa rakennuksessa ja heidän terveysongelmansa jatkuvat. Se tulee kalliiksi ja aiheuttaa paljon kärsimystä.

Eikö olisi parempi ja halvempi ratkaisu rakentaa talot kunnolla alusta asti?

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste