Moni hukkui viime kesänä

Teksti: Maria Österlund, lähteet HS, Metro
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.09.2018

Viime kesä oli epätavallisen lämmin ja järvi- ja merivesi olivat tavallista lämpimämpiä.

Valitettavasti se näkyy tilastoissa niin, että tavallista useampi hukkui.

Tähän mennessä 74 ihmistä on hukkunut. Se on 17 enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Elokuussa hukkui 16 ihmistä.

Tilastot kertovat, että miehiä hukkuu enemmän kuin naisia. 74 hukkuneesta vain 10 oli naisia. Suuri osa hukkuneista oli vanhoja ihmisiä. Monet olivat yli 65-vuotiaita. – Yksi syy on varmaan se, että miehet liikkuvat vesillä enemmän kuin naiset. Mutta syynä on myös väärä asenne, sanoo projektipäällikkö Laura Sulkava Uimaopetus- ja hengenpelastusseurasta.

– Monet ihmiset ajattelevat, että jos osaan uida, en tarvitse pelastusliivejä. Hätätilanteet ovat aina yllättäviä. Jos ihminen menettää tajuntansa, hän ei voi uida, Sulkava sanoo. ­ – Usein juodaan alkoholia ennen kuin lähdetään vene- tai uintiretkelle. Se päättyy usein huonosti, hän jatkaa.

Maanteillä rauhallisempaa Liikenneonnettomuuksia on tapahtunut tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna. Elokuun loppuun mennessä tieliikenteessä kuoli 149 henkilöä. Se on pienin määrä moneen vuoteen.

– Yleensä lämmin sää lisää liikenneonnettomuuksia. Meidän täytyy selvittää, miksi onnettomuudet ovat vähentyneet. Onko se sattumaa vai onko muutokseen jokin syy, sanoo Tapio Koisaari Liikennevakuutuskeskuksesta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)