Likaiset neulat aiheuttivat vaaratilanteen

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.04.2016

Laboratoriossa Helsingissä tapahtui viime viikolla vaarallinen erehdys. 19 ihmistä saattoi saada vakavia sairauksia neuloista, joita käytettiin laboratoriossa. Sairauksien tartuntariski on kuitenkin pieni.

Huslab-laboratorion työntekijä otti verikokeita potilailta likaisilla, käytetyillä neuloilla. Huslab on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli HUS:n laboratorio. Neuloja oli käytetty päivää aikaisemmin. Käytön jälkeen neulat oli laitettu koriin. Seuraavana päivänä työntekijä käytti niitä vahingossa uudelleen verikokeiden ottamiseen.

Laboratorio on saanut yhteyden kaikkiin potilaisiin, jotka saattoivat saada tartuntataudin likaisita neuloista. Heiltä otetaan näytteitä, joilla selvitetään, ovatko he saaneet jonkin taudin. On olemassa pieni riski, että heihin on tarttunut vakavia sairauksia kuten HIV, B-hepatiitti tai C-hepatiitti.

Huslabin ylilääkäti Asko Järvinen sanoi Ylen haastattelussa, että tartuntariski on pieni, koska HIV ja hepatiitit ovat harvinaisia sairauksia Suomessa. Riskiä pienentää myös se, että neulat olivat ehtineet kuivua yön yli.

Työntekijällä ei ollut laboratorionhoitajan tai bioanalyytikon koulutusta. Hänellä oli kuitenkin ammattitutkinto hoitoalalta sekä useiden vuosien työkokemus.

Näin vakavan virheen neulojen käytössä ei pitäisi olla mahdollinen laboratoriossa. Yleensä hoitajat ottavat jokaista verikoetta varten aina puhtaan, uuden neulan käyttöön steriilistä pakkauksesta. HUS on päättänyt tehdä selvityksen, miten erehdys saattoi tapahtua.

Lähde Yle

Yksi kommentti artikkeliin ”Likaiset neulat aiheuttivat vaaratilanteen”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)