Hallitus lupaa parantaa taksilakia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 29.01.2020

Hallitus alkaa muokata taksilakia. Nykyisessä laissa on monia ongelmia. Taksimatkojen hinnat ovat kallistuneet, vaikka niiden hintojen piti laskea.

Edellinen eli pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus teki taksilakiin monia uudistuksia. Liikenneministeri Anne Berner vapautti taksien hinnoittelun ja kilpailun.

Uudistuksen piti tuoda valinnanvapautta ja laskea hintoja. Nyt takseja on kuitenkin vaikea saada pienillä paikkakunnilla. Taksimatkojen hinnat ovat myös kallistuneet.

Taksinkuljettajaksi voi nykyisin alkaa kuka vain. Siksi taksien määrä on lisääntynyt suurissa kaupungeissa. Kilpailu ei ole kuitenkaan laskenut hintoja. Taksit nostavat hintoja, kun matkustajia on paljon. Näin tapahtuu esimerkiksi pikkujoulujen ja vapun aikaan.

Uudistusta ei peruta

Nykyisen pääministerin Sanna Marinin johtama hallitus aikoo parantaa taksilakia nopeasti.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka vastaa taksilain parantamisesta. Harakan mukaan taksien hintoja ja määrää ei aiota säännellä jatkossakaan.

– Taksien hinnoittelu täytyy tehdä selvemmäksi. Matkasta täytyy saada kuitti. On ollut tilanteita, joissa ikäihmiset eivät ole uskaltaneet matkustajaa taksilla, Harakka sanoo Ylen haastattelussa.

Yksi suurimmista ongelmista on se, että taksia ei aina saa pienemmillä paikkakunnilla. Saatavuus on erittäin huono erityisesti yöllä ja viikonloppuna. Myös niin sanottujen Kela-korvattavien taksien käytössä on ollut paljon ongelmia.

Lähteet HS, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)