Uusi yhtiö auttaa osatyökykyiset ihmiset töihin

Teksti: Betty Marschan, lähteet Hbl, HS, TEM, STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 17.11.2021

Uusi valtionyhtiö aikoo työllistää osatyökykyisiä ihmisiä. Yhtiön nimi on Työkanava Oy.

Työkanava on valtionyhtiö eli sen omistaja on valtio. Yhtiö toteuttaa hallitusohjelman tavoitetta, jonka tarkoitus on parantaa osatyökykyisten ihmisten työllistymistä.

Uuden yhtiön tärkein tehtävä on työllistää henkilöitä, joiden on vaikea löytää töitä. Tällaisia henkilöitä ovat osatyö-kykyiset ihmiset, joilla on jokin sairaus tai vamma.

Työkanava aloittaa toimintansa ensi vuonna. Yhtiö auttaa osatyökykyisiä ihmisiä löytämään töitä kaikkialla Suomessa. Työkanava keskittyy aluksi välittämään työntekijöitä muille yrityksille. Jatkossa Työkanavan tarkoitus on työllistää jopa tuhat henkilöä.

Suomessa on jopa 60 000 osatyökykyistä ihmistä, jotka haluaisivat tehdä töitä. Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan uuden yhtiön kohderyhmä on jopa 30 000 henkilöä.

Työntekijät TE-toimiston kautta

Työkanavan työntekijät tulevat yhtiön palvelukseen työvoima-toimiston eli TE-toimiston kautta. TE-toimisto valikoi henkilöt, joiden työllistyminen on kaikkein vaikeinta muilla tavoilla.

Työministeri Tuula Haataisen mukaan tavoitteena on, että henkilö saa pitkäaikaisen työpaikan ja työehtosopimuksen mukaisen palkan.

– Kaikilla ihmisillä on oikeus työhön ja yhteiskunnan tasavertaiseen jäsenyyteen. Oikeus työntekoon on osa ihmisarvoista elämää. Osatyökykyisillä henkilöillä on samanlainen oikeus työntekoon kuin muilla ihmisillä. Heillä on myös oikeus saada tehdystä työstä oikeaa palkkaa, Haatainen sanoo.

Osatyökykyiset ovat ihmisiä, joiden kyky työskennellä on alentunut. Osatyökykyisiä voivat olla esimerkiksi vammaiset ihmiset tai pitkäaikaissairaat.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)